Yrittäjäkaverien suosittelemana TJ-koulun mukaan

Elehuolto Oy

Pidempään jo yrittäjänä toimineet tuttavat kehottivat osallistumaan Toimitusjohtajakoulun valmennukseen, jotta löydämme liiketoiminnan johtamiseen ammattimaisen otteen alusta lähtien.
- Jussi Österberg

"Kokemukseni perusteella voin vahvistaa suositukset. Yritysten avainhenkilöt saavat Toimitusjohtajakoulussa ennakkoluulotonta tuuletusta ajatuksilleen. Kokonaisuus oli hyvä yhdistelmä johtamisajattelua jäsentävää teoriaa ja käytännönläheisyyttä. Prosessi pakotti tarkastelemaan kriittisesti ja syvällisesti omaa liiketoimintaa ja etenemissuunnitelmia. Toimitusjohtajakoulun asiantuntijoilta saamani sparraus työskentelyn eri vaiheissa oli erinomaista. Myös ryhmältä sain arvokkaita käytännön neuvoja jo kohtaamiini tai tulevaisuudessa eteen tuleviin kysymyksiin.

Myös tutkintosuoritus oli positiivinen kokemus. Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto tarkoitti oman yritykseni liiketoiminnan strategian ja kehittämisen suunnittelua ja yhdelle alueelle tarkentuvaa kehittämistyötä. Yrityksemme toiminnanohjausjärjestelmän valinta ja käyttöönotto etenivät huomattavasti määrätietoisemmin ja tehokkaammin toteutuessaan tutkintosuorituksena.

Onnistuneen alkutaipaleen kannustamana Elehuolto on seuraavaksi etenemässä kv-markkinoille. Siihenkin tueksi valitsimme Toimitusjohtajakoulun, ja tiimistämme seuraava pääsi valmennukseen. Toimitusjohtajakoulun Kansainvälistymisvalmennus yhdistettynä Ulkomaankaupan erikoisammattitutkintoon sisältää juuri ne kotiläksyt, jotka meidän on joka tapauksessa tehtävä onnistuaksemme ulkomailla. Toimitusjohtajakoulun prosessi ohjaa ja pitää tämänkin askeleemme mukavasti kurissa.”