Suomen Toimitusjohtajakoulu

Autamme PK-yrityksiä löytämään kasvua tukevat ratkaisut johtamiseen ja liiketoimintaan.
Käytännönläheiset valmennukset PK-yrityksille, yrittäjille ja yritysten avainhenkilöille.

Innokkaina yhdessä kohti kasvua

Hyvin johdetuissa pk-yrityksissä on Suomen tulevaisuus. Osaavat ihmiset saavat yritykset menestymään. Olemme pk-yritysten kumppani menestymisen rakentamisessa ja onnistumisten varmistamisessa. Se tarkoittaa monipuolista liiketoiminnan ja johtamisen ymmärrystä sekä kohderyhmään osuvaa valmennus- ja asiantuntijaosaamista.

Toimintamme on lähtöisin Oulun seudulta 1980-luvun lopulta. Jo 20 vuoden ajan olemme järjestäneet säännöllisesti avoimia valmennusohjelmia myös esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja Tampereella.

Teemme töitä siellä, mihin kutsu kuuluu. Yrityskohtaisia hankkeita ja yhteistyötä teemme joka puolella Suomea. Etäyhteydet helpottavat säännöllisten yhteistyöpalaverien pitämistä. Välillä on syytä olla kuitenkin paikan päällä kasvotusten. Juna vie ja juna tuo.

Johtamisen, yrittäjyyden ja esihenkilötyön näyttötutkintokoulutuksia järjestämme yhteistyössä tutkinnonjärjestäjien kanssa. Asiakkaamme opiskelevat tutkintoon pääsääntöisesti oppisopimusrahoituksella.

Toimintamme perustuu liiketoiminnasta, kasvusta ja ihmisistä innostuneen tiimin kovaan osaamiseen ja käytännönläheiseen otteeseen.

Asiakkaat tutuiksi

Valmentajan toiminnan asiakaslähtöisyys voi perustua vain asiakkaan maailman tuntemiseen yritys- ja henkilökohtaisella tasolla. Pk-yritysten ja ihmisten kehittymistarpeiden tunnistaminen vaatii Toimitusjohtajakoulun ihmisiltä moniammatillista, pk-maailmassa toimivaa liiketoiminta- ja kehittämisosaamista ja inhimillistä otetta.

Avoimuus, luottamuksellisuus

Olemme avoimia ja pistämme itsemme likoon. Odotamme sitä myös asiakkailta. Vain siten voimme saavuttaa yhdessä hyviä tuloksia. Sitoudumme olemaan keskinäisen luottamuksen arvoisia ja tekemään parhaamme yhdessä asetettujen tavoitteiden eteen.

Yrittäjyys

Yrityksenä itsekin toimiessamme katsomme maailmaa vahvasti yrityksen ja liiketoiminnan näkökulmasta. Se antaa meille hyvät eväät asiakkaan maailman kohtaamiseen. Yrittäjyys on meissä yksilöissä asuva liikkeelle ajava positiivinen voima, tahto saada aikaan ja vaikuttaa asioihin.

Tuloksekas yhdessä oppiminen

Toimitusjohtajakoulun toimintatyyli syntyy jatkuvan ”poikkitieteellisen” myllytyksen kautta. Omassa tiimissämme yhdessä oppiminen tarkoittaa tehokasta ja avointa keskinäistä viestintää ja kokemusten jakamista. Asiakkaiden kanssa se tarkoittaa selkeää tavoitteiden asettamista, matkasta yhdessä oppimista ja sitoutumista omien tonttiemme ammattiylpeään hoitamiseen.

Kannattava toiminta

Vain kannattava toiminta mahdollistaa toiminnan ja palvelujen jatkuvan kehittämisen ja pitkäjänteisen yhteistyön asiakkaiden kanssa.

Mikä on juuri nyt sinun suurinhaasteesi johtajana?

Arjen kiire syö oman kehittymisen ajan.
Epävarmuus vaikeissa tilanteissa jarruttaa.
Omat ajatukset pyörivät kehää ilman sparrausta.
Meidän tehtävämme on pysäyttää tämä kierre.
Toimitusjohtajakoulusta löydät selkeyttä, toimivia työkaluja ja ulkopuolista näkökulmaa johtamiseen.

Et ole enää yksin — saat rinnallesi kokeneet valmentajat ja vahvan vertaistuen.
Ota meihin yhteyttä ja selvitetään yhdessä
TOIMITUSJOHTAJAKOULU

Kasvua PK-yrityksille

Otteemme on käytännönläheinen. Saat yritykseesi konkreettista apua liiketoiminnan ja johtamisen kehittämiseen. Rakennamme yrityksesi tarvitseman avun yrityskohtaisista palveluista ja ryhmävalmennuksista.

chevron-down