
HF-Autohuolto
Raskaan kaluston huolto ja palvelut
CubiCasa on pohjapiirrosten maailmanlaajuinen markkinajohtaja. Digitaalisia pohjapiirroksia tekevä ohjelmistoyritys sai Toimitusjohtajakoulun kansainvälistymisohjelmasta juuri sopivan ja oikea-aikaisen tuen Amerikan markkinoilla etenemiseen. Jarmo Lumpus oli perustamassa CubiCasaa vuonna 2013 ja vei yritystä rohkeasti maailmalle. Syksyllä 2021 Yritys myytiin yhdysvaltalaiselle Clear Capital-yhtiölle.
CubiCasa tekee digitaalisia pohjakuvia asunnoista ja rakennuksista. Alusta saakka perustajatiimille oli selvää, että yrityksen tavoitteet ovat Suomen ulkopuolella. Esimerkiksi USA:n markkina on jopa 200-kertainen Suomen potentiaaliin verrattuna kyseisellä toimialalla. Korona antoi CubiCasalle vauhtia, koska kiinnostus kaikkia digitaalisia palveluja kohtaan kasvoi.
Jarmo kertoo tarinaansa CubiCasan Amerikan valloituksesta ja yhteistyöstä Toimitusjohtajakoulun kanssa:
“Minulla oli jo kansainvälistä kokemusta it-taustani vuoksi. Siitä huolimatta Toimitusjohtajakoulun kansainvälistymisvalmennus antoi loistavan tuen systemaattiseen etenemiseen. Otimme ensiaskelia USA:ssa samaan aikaan kun olin mukana valmennuksessa. Pystyin hyödyntämään kaiken oppimani suoraa konkreettiseen tekemiseen. Kokeneet, tarinoidensa kautta eri kulmista asioita aukaisevat valmentajat olivat tosi hyviä. Henkilökohtainen sparraus suunnitelmien tekemiseen varmisti, että hommasta jäi käteen konkreettisia tuloksia.
Eri toimialoilta tulleet osallistujat muodostivat hienon sparrauspiirin. Oli pakko tulla ulos teknologiakuplasta ja puhua kaikkien ymmärtämää kieltä. Se oli hyvää harjoitusta edessä olevia tilanteita varten. Ja erilaisten yritysten haasteita yhdessä puidessa hahmottaa liiketoiminnan ydinjutut ja kokonaisuuden kirkkaammin kuin omassa tutussa kuplassa pyöriessä.”
Jarmon vinkit kansainvälistyjille ovat selvät: ”Olkaa rohkeita ja ottakaa riskejä. Turpaan tulee välillä, ja se kuuluu asiaan. On pakko laukoa paljon, jotta tulee maaleja. Oman maalin takaa Suomesta tai Oulusta puuhaillessa ei tule osumia. Korkeat tavoitteet, avoimuus, periksiantamattomuus ja porukan keskinäinen arvostus tuottavat tulosta ja kantavat pitkälle.”
”Koskaan ei tunnu olevan aikaa pysähtymiseen ja esimerkiksi valmennukseen osallistumiseen. Nopeasti etenevä yritys tarvitsee kuitenkin monenlaisia sparrausareenoita pystyäkseen näkemään asiat eri kulmista. Erilaiset pitchauskilpailut ovat oma areenansa. Lisäksi tarvitaan Toimitusjohtajakoulun kaltainen paikka, jossa pysähdytään löytämään olennaiset jutut ja ainekset, suunnittelemaan rajallisten resurssien oikeaa fokusoimista.”
“Meille ratkaisevaa oli amerikkalaiseen alan kiihdytysohjelmaan pääseminen. Saimme monelle vuodelle aikataulutetut asiat tehtyä puolen vuoden sisällä. Markkinatutkimus oli perusteellinen. Saimme selvitettyä yleistilanteen markkinasta ja tarkennettua asiakkaiden tarpeita. Ratkaisimme innolla kaikki esille saadut ongelmat ja pääsimme nopeasti eteenpäin.”
CubiCasan tarina jatkui ja Jarmo menestyi pichaajana myös euroopassa. Myöhemmin Jarmo jäi pois CubiCasan toiminnasta yrityskaupan yhteydessä.
Nykyään Jarmo on odotettu vierailija Tj-koulun starttipäivissä. CubiCasan jälkeen energinen mies on kehittänyt uusia digitaalisia palvelumalleja jo usealla toimialla. Tästä kaikesta saamme kuulla värikkäitä ja opettavaisia tosielämän tarinoita.