Suomen Huopakatto Oy:n Henri Honkonen otti liiketoiminnan osa-alueet haltuun Toimitusjohtajakoulun valmennuksessa 

Suomen Huopakatto

"Toimitusjohtajakoulun valmennukset ovat tukeneet minua yrittäjänä ja johtajana kasvamisessa. Vastuu on kova, mutta asiat pysyvät asioina, kun ammattitaito vahvistuu."
Henri Honkonen – aluepäällikkö, Tammerbitumi Oy

Toimitusjohtajakoulun toteuttamat yrittämiseen, johtamiseen ja esihenkilötyöhön liittyvät valmennukset tarjosivat Henri Honkoselle konkreettista apua koko liiketoiminnan ja toimitusjohtajan roolin haltuun ottamiseen.

Suomen Huopakatto Oy tekee bitumi- eli huopakattoja uudis- ja saneerauskohteisiin yli 30 vuoden kokemuksella. Yritys lupaa ammattitaitoisesti tehdylle huopakatolle pitkää ikää vaativissakin sääolosuhteissa. Yrityksen perustaja Janne Honkonen neuvoi poikaansa Henri Honkosta hankkimaan käytännönläheistä tukea toimitusjohtajana onnistumiseen.

Henrin kohdalla toteutuikin yksi tyypillinen asiakastarina. Yhteistyö Janne-isän kanssa oli alkanut jo vuosia aikaisemmin. Henrin tradenomi-opintojen jälkeen oli päätetty vaihtaa vuoroa yrityksen johdossa. Vähäisellä työkokemuksella käyty koulu ei Henrin mielestä antanut kuitenkaan riittävän konkreettisia eväitä toimitusjohtajan työhön. Uudelle vastuunkantajalle haluttiin varmistaa hyvä startti ja sen tueksi haettiin sopivaa ratkaisua.

”Uutena toimitusjohtajana halusin varmistaa vuosien työllä ansaitun yrityksen vahvan maineen ja asiakastyytyväisyyden säilymisen. Halusin tuoda yritykseemme myös uusia toimintatapoja. Erityisesti halusin löytää itselleni arkeen siirrettäviä toimintamalleja ja työkaluja kokonaisuuden hallitsemiseen ja sen ammattimaiseen johtamiseen.”

Päivä kuukaudessa oli sopiva tahti

Toimitusjohtajakoulun Yrittäjävalmennukset osuivat Henrin tilanteeseen ja tarpeeseen. Kokonaisuus muodostui 10 ryhmäkoulutuspäivästä ja omaan liiketoimintaan liittyvästä suunnittelu- ja kehittämistyöstä. Paketin luvattiin antavan käytännössä toimivia eväitä tuoreelle toimitusjohtajalle.

”Lupaus piti hyvin ja koen, että sain valmennuksesta erityisesti sujuvasti käytäntöön vietäviä työkaluja ja toimintamalleja. Opin tosi paljon työni kannalta oikeasti tärkeitä asioita liiketoiminnan eri osa-alueilta, vaikka tuoreet tradenomipaperit olivatkin jo taskussani” Henri kertoo.

”Kokonaisen päivän varaaminen yhdelle aiheelle kerrallaan kerran kuukaudessa toimii tosi hyvin käytännön yritystoimintaa tekevälle. Kun järjestää itselleen vapaata arkityöstä, voi päivän keskittyä rauhassa. Toisten yrittäjien ja toimitusjohtajien kanssa käydyt keskustelut olivat tosi antoisia. Myös niistä pystyin oppimaan paljon.”

Johtamis- ja esihenkilövalmennuksesta tukea kasvun johtamiseen

Henri halusi jatkaa systemaattista ja säännöllistä oman osaamisen kehittämistä. Pian Yrittäjävalmennuksen jälkeen hän päätti paneutua tarkemmin liiketoiminnan johtamisen aiheisiin. Toimitusjohtajakoulun johtamisvalmennus eteni tuttuun tapaan kerran kuukaudessa.

Johtamisvalmennus vahvisti Henrin strategista ajattelua ja isomman kuvan kautta katsomista. Tuossa vaiheessa yrityksessä haluttiin osallistaa myös koko avainhenkilötiimi mukaan liiketoiminnan tulevaisuutta työstämään. Tähän tarpeeseen Toimitusjohtajakoulusta ostettiin käytännönläheisiä tulevaisuustyöpajoja. Yhteistyötaidot henkilöstön kanssa vahvistuivat lisää, kun Henri osallistui myös Toimitusjohtajakoulun esihenkilövalmennukseen.

”Valintani on ollut aina uudelleen Toimitusjohtajakoulu, koska siellä en koe aikani menevän hukkaan hienojen teorioiden äärellä. Kaikki valmentajat ja kouluttajat ovat oman asiansa huippuammattilaisia ja kiinnostuneita asiakkaiden arjesta. Joka kerta olen kokenut itseni todella tervetulleeksi. Koulutuspäivissä on mukavan rento fiilis ja ryhmästä on löytynyt hyviä sparrauskavereita.”

”Toimitusjohtajakoulun valmennukset ovat tukeneet minua yrittäjänä ja johtajana kasvamisessa. Vastuu on kova, mutta asiat pysyvät asioina, kun ammattitaito vahvistuu. On motivoivaa ja innostavaa nähdä yrityksen etenevän määrätietoisesti valitsemallamme polulla. Vuoden 2023 lopulla yrityksemme liittyi yrityskaupalla osaksi Tammerbitumi konsernia. Teen nyt mielenkiintoisa töitä isommassa yrityksessä aluepäällikkönä, ja tässäkin roolissa voin hyödyntää Toimitusjohtajakoulussa saamiani oppeja."

"Suosittelen Toimitusjohtajakoulua kumppaniksi kaikille, jotka hakevat käytännönläheistä apua johtamisen kehittämiseen”, Henri kiteyttää.

Samaistuitko? 

Tämä oli yksi poiminta onnistuneista asiakastarinoistamme. 

Usein samaistuminen ja yhtäläisyyksien löytäminen vahvistaa huomattavasti päätöksen tekoa. Näin on satojen yrityksien avainhenkilöille käynyt ja löydetty yhtäläisyyksien yhteinen sävel, polku ja suunta.

Aika aloittaa yhteistyö 🤝
Siihenkään ei tarvitse hypätä kuin tuntemattomaan. 
Alta kattavasti lisätieoja tai varaa 30min veloitukseton sparraus, juuri sinulle tärkeimpään aiheeseen.

Valitse sinulle mieluisin valmennustapa

Henkilökohtainen valmentaja tueksesi johtamiseen

Jatkuva, räätälöity tuki tai projektiluonteinen sparrauspalvelu arjen päätöksiin ja kehitykseen.
Tutustu TJ-Naviin

Käytännönläheiset ryhmävalmennukset avainhenkilöille

Valmennusohjelmia sinulle, joka etsit oikeaa suuntaa ja haluat kehittyä avainhenkilönä ja johtajana.
Ilmoittaudu ryhmävalmennukseen

Onko vaikea päättää kumpi olisi sinulle sopivampi, että meinaa mennä ihan arpapeliksi?

Väärin et voi valita, se on varma. 
Molemmat ovat erittäin hyviä ja  takuulla toimivia vaihtoehtoja.

Anna meidän auttaa.
Varaa ½ tunnin sparraus
Vai otetaanko vielä muutama asiakastarina vakuuttamaan lopullisesti ?

Lue ja samaistu lisää asiakaskokemuksistamme


chevron-down