Sparraajan avulla tavoitteet saavutetaan

IP-Heikkilä Oy

Hyvä sparraaja varmistaa tavoitteisiin pääsemisen!
- Taavi Heikkilä

IP-Heikkilä Oy on haastavaan korjausrakentamiseen keskittynyt rakennusalan yritys Oulussa ja Kemissä. Toimitusjohtaja Taavi Heikkilä on yrittäjä jo toisessa sukupolvessa. Siirtyminen kokonaisvastuuseen on edennyt tekemällä oppien, Toimitusjohtajakoulun vahvalla tuella.

Tavoitteet näyttävät suunnan

IP-Heikkilässä haluamme kasvaa ja kehittyä jokaisella osa-alueella. Sopivaa apua olemme hakeneet ja löytäneet Toimitusjohtajakoulusta. Ja uskomme, että avun ja tuen tarve vain kasvaa liiketoiminnan edetessä tavoitteiden ja suunnitelmien mukaisesti.

Suosittelen jokaiselle kasvu- ja kehittymisvaiheessa olevalle pk-yritykselle säännöllisen ulkopuolisen avun hakemista. Moni yrittäjäkollega empii ja lykkii asiaan tarttumista. Jos itsellä on tahtotila yrityksen kehittämiseen, on juuri oikea aika tarttua asiaan. Toimitusjohtajakoulun valmentajat osaavat tunnistaa tilanteen ja tukevat etenemistä yritykselle sopivalla tavalla.

Esimerkiksi sukupolven vaihdokseen kannattaa hakea tukea Toimitusjohtajakoulusta. Kokeneet valmentajat katsovat asiaa liiketoiminnan tulevaisuuden kannalta. Omistuksen ja vastuiden hallittu siirtäminen on monen vuoden projekti. Kokonaisuudessa tarvitaan kaikkien osapuolten osaamista ja näkökulmia. Asiantuntijoiden tuella eteneminen on kaikille osapuolille selkeämpää.

Yhteistyöllä tuloksia

Pidän tärkeänä ja arvostan erityisesti sitä, että kehittäjäkumppaneina on ihmisiä, jotka malttavat pysähtyä ja haluavat ymmärtää asiakasyrityksen nykytilanteen ja tavoitteet. Vain silloin yhteistyö ja sparraus on motivoivaa, tehokasta ja tuloksia tuottavaa.

Yhdessä tekeminen on meidän perheyrityksessä tärkeää. Toimitusjohtajakoulun toimintatapa ja ihmiset sopivat kulttuuriimme erinomaisesti. Valmentajat ovat helposti lähestyttäviä ja kaikessa tekemisessä näkyy aito välittäminen.

Yhteistyö on luontevaa ja tehokasta kun tutustutaan. Etenemisen suunnitelmia päivitetään yhdessä, kun uusia asioita tulee vastaan. Isompien steppien tukeminen ja etenemisen seuranta voi toteutua vain pitkässä, vuosia kestävässä sparraussuhteessa. Hyvin onnistuessaan kyse ei olekaan enää ”ulkopuolisesta avusta”.

Tiimin osaamisella tuloksia

Mielestäni johtamisen kehittäminen on avain yrityksen menestymiseen. Tiimin osaaminen ei saa jäädä jälkeen yrityksen tavoitteista. Olen halunnut rakentaa liiketoiminnan kokonaisuuden ja johtamisen ymmärrystä mahdollisimman laajasti yrityksessämme.

Kaikki avainhenkilöt ovat osallistuneet Toimitusjohtajakoulun avoimiin ohjelmiin eri paikkakunnilla. Yrityskohtaisella työskentelyllä on varmistettu tarvittavien toimenpiteiden tunnistaminen ja eteneminen.

Tulokset innostavat eteenpäin

Yhteistyöstä Toimitusjohtajakoulun kanssa on osoitettavissa jo selviä tuloksia.

Tavoitteiden asettamiseen, kehittämisen toimenpiteisiin ja seurantaan on panostettu. Ja tavoitteet on saavutettu. Luotan, että vielä suurempaa hyötyä yhteistyöstä näemme kuitenkin pidemmällä aikavälillä. Merkittävin hyöty realisoituu tulevien vuosien aikana.

Ip-Heikkilällä on jäljellä vielä isoja unelmia ja tavoitteita. Jatkamme määrätietoisesti palveluidemme kehittämistä, toimintamme laajentamista ja uudistamista. Perinteet velvoittavat etenemään ja vankka osaamisemme mahdollistaa onnistumisen.