Osaajamme

Johanna Rautakoski

Palveluksessanne

Johanna Rautakoski

Johanna on monipuolisuudessaan huippu sparraaja kehittymishaluiselle pk-yritykselle. Johanna on kerryttänyt käytännön johtamiskokemustaan toimitusjohtajana ja talousjohtajana tuotannollisessa yrityksessä.

Kiinnostus kannattavuuteen vaikuttaviin tekijöihin on kannustanut Johannaa tarttumaan liiketoiminnan kehittämiseen sen kaikista kulmista. Sparrauskeskustelut asiakkaiden kanssa risteilevät esimerkiksi kannattavuuden, henkilöstön kehittämisen, markkinoinnin, ERP-projektien, Lean-johtamisen, laatu- ja ympäristöjärjestelmien sekä johtoryhmä- ja hallitustyön alueilla.

Viime vuosina Johanna on keskittynyt erityisesti ihmisessä piilevien mahdollisuuksien esille houkuttelemiseen. Johanna on perehtynyt myös coachaukseen ja positiivisen psykologiaan, joista riittää ammennettavaa Tj-koulun asiakkaille. Johanna on uusin tekijä Tj-koulun valmentajatiimissä, ja asiakaspalaute lupaa erinomaista yhteistä tulevaisuutta!

johanna.rautakoski(at)energet.fi

p. 040 707 8483