Osaajamme

Jukka Pekka Vuolukka

Palveluksessanne

Jukka Pekka Vuolukka

Jukka Pekka romuttaa perinteiset käsitykset taloustyypeistä. Jukka Pekalla on takanaan yrittäjäosaamisen korkeakoulu vanhempiensa tekstiilialan tuotantoyrityksessä. Poika näki mustat pilvet toimialan yllä ja pani toimeksi ajoissa. Yrittäjäperheen kasvatin vainulla ja ekonomin osaamisella tilanne kääntyi voitoksi.

Jukka Pekasta löytyy personal trainer moneen tarpeeseen. Hän tarttuu reippain ottein ja sanakääntein selvittämään yrityksesi liiketoiminnan tilannetta erityisesti numeroiden kautta. Varsinkin yritysjärjestelyt ja sukupolvenvaihdokset saavat Jukka Pekan sormet syyhyämään. Moni ensin kinkkiseltä vaikuttanut etenemisen solmu on auennut miehen isällisessä ja määrätietoisessa ohjauksessa. Asiantuntija-avun käyttäminen säästää usein myös rutkasti euroja.

”Jos numerot ovat karuja, eivät ne siitä yleensä tarkemmin laskemalla parane.” Jukka Pekka ohjaa hakemaan syyt liiketoiminnan eri alueilta. Kulkeeko myynti? Ostatteko liian kalliilla? Onko oikeanlaista osaamista? Saako henkilöstö tehtyä hommansa? Miten tätä kaikkea johdetaan?

jukka-pekka.vuolukka(at)tjkoulu.fi

p. 040 830 8285